Olet täällä

Yhdistyksemme

Keitä me olemme?

Suomi-Australia -yhdistysten Liitto ry on jo vuodesta 1984 toiminut ystävyysseura. Liittoon kuuluu 12 paikallisyhdistystä ympäri Suomea.

  • Meitä on noin 2000 Suomessa, Euroopassa ja Australiassa.
  • Olemme käyneet Australiassa ja ihastuneet ikiajoiksi tähän kenguruiden maahan.
  • Meillä on Down Under sukulaisia ja ystäviä.
  • Osa meistä suunnittelee loma-, opiskelu- tai työmatkaa ja haluaa lisätietoa maasta.
  • Jotkut meistä asuvat Australiassa tilapäisesti tai vakituisesti.
  • Osa on muuten vain kiinnostunut Australiasta, sen luonnosta, ihmisistä, kielestä, kulttuurista ja elinoloista.

Varsinainen toiminta tapahtuu paikallisyhdistyksissä, jotka järjestävät omalla alueellaan erilaisia tapahtumia.

Olemme saaneet avustusta toimintaamme opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

    

Liiton hallitus 2017

Puheenjohtaja
Juha Ollikainen                    

Varapuheenjohtaja
Matti Ylämäki

Muut hallituksen jäsenet
Jouni Honkanen
Liisa Kiianlinna

Pertti Pitkonen
Anne Tammi
Kai Volanen

Toiminnanjohtaja ja Bumerangi-lehden vastaava päätoimittaja
Paula Vasama

Kunniajäsenet
Kunniapuheenjohtaja, prof. Olavi Koivukangas, puheenjohtaja 1984–2004
Kunniajäsen, FM, journalisti Timo Uotila
Kunniajäsen, tuottaja Antti Välikangas

© Suomi-Australia -yhdistysten Liitto ry